maanantai 31. joulukuuta 2012

Inventaario

Kaivelin sohvapöydän kannen alta esille kaikki korkkaamattomat vyyhdit ja ilokseni totesin, että lankavarastoni on ihan siedettävän kokoinen. Tulevana vuonna ei tarvitse tehdä mitään typerää langanostolakkoa, sillä ei se lakko pitäisi kuitenkaan.


Sieltä samasta paikasta kaivelin esille myös keskeneräiset neuleet ja virkkuut. Osa on ollut kesken jonkun aikaa ja osa sitten jo vähän pidemmän aikaa. Nuo kelta-minttu-harmaat sukan alut menee kyllä purkuun (mistähän kohtaa viirasi, kun senkin langan ostin...).


Kun laittelin lankoja takaisin arkkupöydän kannen alle, niin löytyihän sieltä vielä muutama korkkaamaton kerä ja African Flowerin alku. Virkkuusta tulee kassi... ehkä... tai sitten jotain muuta...


Vuosi sitten lupasin, että vuonna 2012 neulon 12:sta sukat. Joo, neuloin kolmet sukat ja kolmet tossut. Joten puolet tavoitteesta toteutui. Uuden vuoden lupaukseni tulevalle vuodelle 2013 on, että neulon kaksi neuletta itselleni. Näistä Stitch Nationin Full O' Sheep -langoista neulon Triip:n.


Ja näistä Dropsin Baby Alpaca Silk -langoista teen tämän.

LEPPOISAA JA TOUHUKASTA
UUTTA VUOTTA 2013!

9 kommenttia:

TiiQ kirjoitti...

Ihan on melkein kahdehdittavan rajallinen lankavarasto. Pitäisiköhän itsekin tehdä pientä inventaariota vuodenvaihteen kunniaksi, vaikka vähän suunnittelin perinteen hylkäämistä...

Jokke kirjoitti...

Mukavia touhuja ensi vuodelle!

(minusta tuo kelta-minttu-lanka on hieno)

Ellis kirjoitti...

Ihanaa uutta vuotta :))

Tintsa kirjoitti...

Ihan kohtuudessa sinulla on tuo lankojen hamstraus pysynyt..minä en vain kerta kaikkiaan uskalla tehdä vastaavaa :/ Hyvää uutta vuotta :)

Altocumulus kirjoitti...

Onnea tulevalle vuodelle! Aika pieni lankavarasto sanoisin... ;)

satujii kirjoitti...

Ihana nähdä, että sinullakin keskeneräisiä töitä! Valmista kun näyttää pukkaavan kuin liukuhihnalta! Kivannälöisiä lankoja, ei muuta kuin kutomaan. Hyvää Uutta Vuotta!

Unknown kirjoitti...

Tuo meise-osasto varastostasi selvästi erottuu. :)

Maltillinen varasto, maltilliset tavoitteet ensi vuodelle. Inventaario olisi ehkä täälläkin paikallaan, ei enää mahdu langat koriinsa ja villaakin on viime vuonna ilmestynyt.

Olen iloinen sukkatsemppauksestasi! Ei kuitenkaan toivottavasti jäänyt hampaat irveen ja paha maku suuhun? Ihanaa vuoden alkua teille!

kosotäti kirjoitti...

Oikein mukavaa uuttavuotta ihanan lankavaraston äärellä.

Hanna kirjoitti...

TiiQ: Hämmästyin itsekin miten "järkevä" varastoni on =o)

Kiitos Jokke. Voi olla, että kevään tullen lämpenen langalle uudestaan =o)

Ellis: Sinulle myös =o)

Tintsa: Olen huomannut, että kun varastoja pöyhii, niin sieltä saattaa löytyä useampikin lanka, jonka olemassaolon oli unohtanut jo ihan täysin ;oD

Altocumulus: Sinne myös =o)

Satujii: Noi keskeneräiset pitäisi kyllä saada hoidettua alta pois tämän vuoden aikana. Osa on ollut vaiheessa jo yli vuoden... =o)

Kiitos Distant Knitter. Kyllä mä vielä meinaan saavuttaa sukka-mojon ;oD

Kiitos kosotäti =o)