sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Easter Chick -whippoorwill


Ravelryn ryhmässä "My Other Hobby Swap" alkoi tammikuussa knit-along. Valittavana oli joko February Lady Sweater tai Whippoorwill. Päätin neuloa jälkimmäisen. En käytä ikinä mitään keltaista, mutta Wollmeisen Limone oli niin houkutteleva, että uskaltauduin käyttämään sen tähän. Epäilin kyllä, että mitenkähän väri sopii minulle, mutta kun sain neulottua tuon harmaan (Regia Design Line Hand-dye Effect by Kaffe Fassett) tuohon reunaan, niin huivi pesi kasvonsa. Harmaan ansiosta en koe itseäni ihan täysin pääsiäistipuksi ;o)

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

NORO -polvarit


Vaikka toisessa NORO -kerässä oli pari värisävyä, joista en niin pidä, niin kokonaisuudessaan sukista tuli kivat. Sukat neuloin kakkosen puikoilla, jotta saisin mahdollisimman tiukkaa jälkeä ja sitä myöten toivon, että sukista tuli kulutusta kestävät. Sukkien yläosaan tein kuminauhakujan. Tavallinen resori ei pysy jämäkkänä ja sukat tahtovat valua.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Tammikuu 2011


Jo perinteeksi muodostunut tipaton ja herkuton tammikuu alkoi liikunnallisissa merkeissä. Saimme pojat mukaan hiihtoladulle lievää pakottamista hyväksi käyttäen, mutta yllättävän vähän kuului nitinää 12 kilometrin lenkillä Rauhalahdessa. Pojille siitä pisteet. Joulupukki toi minulle pitopohjapertsat ja niillä oli mielettömän mahtava lykkiä menemään. Nyt vaan kehittämään aerobista kuntoa =o)