Hiihtolomaa edeltävällä viikolla paistoi aurinko usempana päivänä ja tuli tosi keväinen olo. Keväällä yleensä iskee virkkuukärpänen, ja kun vielä eksyin VMSom@kopan nettisivuille, niin oli selvää, että tällainen neuletakki minunkin pitää itselleni virkata. Aloin kyllä virkkaamaan samalla periaatteella, mutta ihan omanlainen tästä kuitenkin tuli.
Ainahan minä sovellan ja keksin samalla, kun teen. Ei tästä tällainen pitänyt tulla, mutta tosi tyytyväinen lopputulokseen olen =o)
Virkkasin ensin nuo neljä alaselän palaa ja ompelin ne yhteen. Sitten virkkasin yhden palan lisää ja ompelin sen yläselän keskelle. Virkkasin tämän palan sivuille ja yläreunaan lisäkerroksia, jotta sekä etupanelien palat olisivat saman korkuiset että hiha-aukot eivät olisi liian leveät.
Kädentien aukosta tuli liian korkea, joten virkkasin isoäidinneliöpalat kainalon alaosaan aukkoa pienentämään.
Hihoja rupesin virkkaamaan niin, että kainaloista pois päin virkatessa kaventelin silmukoita satunnaisesti pois. Virkkasin molempia hihoja yhtä aikaa kerros kerrokselta, jotta hihoista tulisi identtiset.
Etupaneleiden ylälärpäkkeet kiinnitin pienillä napeilla sivulle. Tissien kohdalle ompelin kolme isoa nappia, sillä näin etupanelit laskeutuvat nätisti.
Kaikki virkkausmallit otin Mary Oljen kirjasta. Lankana käytin Novitan helmenharmaata Bambua. Mahtavan pehmeää lankaa ja aivan ihana harmaan sävy.
25 kommenttia:
Tää on tosi hieno!
Samaa mieltä edellisen kanssa, hieno on! :)
Tyylikäs!
Vau! Upeasti suunniteltu!
Kiitos kovasti TiiQ, Susu, adelheid and Tiina =o)
Hieno! Ja kiva malli kun työn voi tehdä osissa:)
Tyylikäs luomus:)
Waude! Kesäisen kepeä ja kerrassaan ihana!
Onpas se hieno! Eikun näytille!
Kiitos Tuomontupaan, MINNA ja MinnaN =o)
Kylläpä se on hieno!
Minuakin on puraissut keväinen virkkuukärpänen. Samantyylistä takkia olen minäkin suunnitellut, paitsi lyhythihaista ja kaiken maailman väreistä toteutettu... :) Saas nähdä pääsenkö koskaan alkuun asti!
Upea! Mulla on pikkutoppi ollut työn alla nyt kai pari vuotta... sen voisi siis saada valmiiksikin???
Maikki: Sellainen värikäs olisi kyllä varmasti ihan mahtavan hieno. Virkkaa ihmeessä! =o)
Ruostevilla: Virkkaa ihmeessä se toppi valmiiksi tälle kesälle! =o)
Melinda: Ja kun virkkaa isoreikäisellä pitsimallilla, niin ei ole niin tarkkaa, jos palat ei aivan satu kohilleen. Valmiissa työssä ne ei onneksi edes erotu =o)
Wau! Olet sinä uskomaton, kun osaat tuollaisen soveltaa. :) Upea on!
Voi hyvää päivää miten upea! Sie oot kyllä ihan omassa luokassasi virkkauksen suhteen :D
Upea!
Kiitos hurjasti ArualMaria, Emma ja Elisabeth =o)
Upea jakku.
Ja kiitos tuosta selkeästä ohjeesta, koskaanhan ei tiedä milloin sitä tarvii.
Kiitos kototäti
Tämä on tosi herkkupala, oi joi :) Hyvä Hanna!
Tosi ihana. Ja istuu sulle tosi hyvin :)
Onpa kaunis!
Jopas on pähee!
Kiitos kehuista Tintsa, satujii, Tiina ja outi =o)
Lähetä kommentti