lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kauppakassit jämälangoista

Olen saanut upotettua kaikki loput jämävillalankani näihin kivoihin kauppakasseihin.

Kauppakassi on todella helppo tehdä. Virkkasin sen kolminkertaisella villalangalla ja koukulla numero 4. Ensin tehdään pohja. Virkataan pylväillä jonkun kokoinen pyöreä pohja, jonka jälkeen silmukoita ei enää lisätä. Virkataan pylväillä sopivan kokoinen kassin korkeus. Kun haluttu korkeus on saavutettu, niin vaihdetaan kiinteisiin silmukoihin ja samalla virkataan yksi kierros hieman kaventaen (hyppäsin joka 6. silmukan yli). Tätä tiukempaa reunaa virkatan noin viisi centtiä, käännetään reuna kaksinkerroin ulkopuolelle ja ommellaan kassiin kiinni. Kantorivat virkkasin nelinkertaisella langalla, jotta niistä tuli sopivan paksut. Ripoihin virkkasin 45 silmukkaa, sitten yhden kierroksen kiinteitä silmukoita ja toisen kierroksen aluksi luotujen silmukoiden alapuolelle (kiersin siis kiinteillä silmukoilla luodut silmukat, jolloin rivasta tuli symmetrinen). Ompelin rivat kassiin kiinni. Kassista ei kannata tehdä liian korkeaa eikä rivoista liian pitkiä, sillä kassi venyy tavaroiden painosta.

Nyt vaan sitten purkamaan ruokatarvikkeet jääkaappiin. Meillä syödään tänään lammaspataa, jasminriisiä ja motzzarella-tomaattisalaattia. Hauskaa pääsiäistä kaikille =o)

7 kommenttia:

MINNA kirjoitti...

Ihanan värikkäät jämälankakassit. Noilla kelpaa kantaa kauppaostokset.

Hyvää pääsiäsitä!

Mary G kirjoitti...

GORGEOUS, Hanna! I love the colors and would even crochet to make some of these ...

Hugs from Virginia!

Mary G.

Maikki kirjoitti...

Mainio jämälankaidea! Hienot tuli! :)

Tintsa kirjoitti...

Ihanan pirteät kassit ja näitähän aina tarvitaan :)

Hanna kirjoitti...

Kiitos MINNA, Maikki ja Tintsa =o)

Mary G: You must crochet a couple of these grocery bags! They are very handy and a wonderful way to use some of the leftover yarn. Have a wonderful April time in Virginia =o)

Koso-täti kirjoitti...

Tosi hyvä idea kaikille niile lanka nyssäköille joita käsityökorin pohjalle on kasaantunut.
Iloiset kassit tekevät kauppareissusta mukavan.

Hanna kirjoitti...

Koso-täti: näin muuten on, iloisista kasseista tulee tosi iloinen mieli =o)