keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Ruisleipää. Hur-raa, hur-raa, hur-raa!!!

Minä onnistuin, minä onnistuin! Nyt kaikki bloggaajat yhtä aikaa huutamaan kanssani: "Eläköön! Eläköön! Eläköön!" Aaltojakin voitte tehdä siinä huutamisen lomassa!!
 Ja näin minä sen tein:


Taatelijuuri alkoi kuplimaan neljäntenä päivänä. Siivilöin taatelit pois ja käytin nesteen hapanjuuressa veden sijaan. Nestettä tuli sen verran paljon, että siitä riitti kahteen hapanjuureen.


Taatelihapanjuurta kasvatin neljä päivää. Toisena päivänä juuren olisi jo voinut laittaa jääkaappiin. Innostuksissani luin ohjeen puolihuolimattomasti ja se jääkaappijuttu meni jotenkin ohi. Vasta kolmannen päivän iltana hoksasin, että juuri meneekin jääkaappiin.


Tein taatelihapanjuuresta esitaikinan edellisenä iltana ja laitoin sen jääkaappiin. Otin kyllä esitaikinasta valokuvan, mutta kukaan teistä ei olisi uskonut, ettei kuvassa näkyvä taikina ole betonilaastia. Seuraavana päivänä tein varsinaisen taikinan. Noudatin reseptiä pilkulleen (nyt voisi tehdä uusia aaltoja!). Usko meinasi loppua siinä vaiheessa, kun kippasin taikinan levähtämään leikkuulaudalle. Reseptin mukaan: "Taikina on kimmoisaa ja joustavaa, ei missään tapauksessa jäykkää!" No ei ollut jäykkää eikä kimmoisaakaan, sillä taikina levisi leikkuulaudalle. En kuitenkaan uskaltanut lisätä taikinaan jauhoja, kun ei ollut minkäänlaista käsitystä, että minkälaista hapanleipätaikinan pitäisi olla.



Reilusti ruisjauhoja apuna käyttäen sain pyöriteltyä kolme palloa. Ei minulla mitään ohjeen mukaisia kohotuskoreja ollut, joten laitoin leivät kohoamaan siivilään, salaatti- ja leivontakulhoon. Leivät jäivät kohoamaan pariksi tunniksi liinojen alle, ja sillä välin kävin juoksemassa Kuopiohallissa vk-treenit. Laitoin leivät uuniin, uuniin kupillisen kylmää vettä höyryn aikaansaamiseksi ja painuin saunaan.


Tällaisia kullannuppuja sieltä uunista tuli. Omia pikkuisia leipälapsosia. Itku olisi kyllä päässyt kaiken sen ähräämisen jälkeen, jos leivät olisivat menneet pilalle. Maku oli huumaava, ja ukkokullan kanssa söimme melkein yhden kokonaisen ruishapanleivän siltä istumalta. Reseptissä kyllä sanotaan, että: "Anna leivän maun mielellään kypsyä pari päivää ennen syömistä." Juu, ei onnistunut meillä.


Laitoin tänä aamuna uuden juuren tulemaan, sillä toisen taatelihapanjuuren vein leipovalle ystävälleni tuliaisena. Tällä kertaa käytin aloitukseen joululta jääneet sekahedelmät. Tää on kuulkaas aivan mahtavaa!!! =o)

23 kommenttia:

kesän taikaa kirjoitti...

Nyt kyllä tuli tuoreen leivän maku suuhun, olen sellaistakin joskus maistanut. Täytyy käydä paahtamassa hieman ruisleipää.

Sait tuon kuulostamaan niin helpolta ja hauskalta puuhalta, josko... Mitenkähän tuo taatelijuuri käytännössä tehdään, kyselee yksi joka ei leipää ole pahemmin leiponut.

Hanna kirjoitti...

Tarja: Jos haluat hyvää leipää, niin käy ihmeessä ostamassa kirjakaupasta tuo Helene Johanssonin kijra LEIPÄ (Tammi 2010). Kirjassa on niin selkeät ja seikkaperäiset ohjeet, että et mitenkään voi mennä metsään!! =o)

Sanna kirjoitti...

Kylläpä oot ehtoisa emäntä :-) Onnea! Kyllä tuo multa taitaa jäädä tekemättä...

Lellu kirjoitti...

Onnea upean menestyksen johdosta ja a-a-a-l-t-o-j-a-. Minä voin antaa sinulle joskus perinteisen ruisleivän ohjeen jippoineen.

MinnaN kirjoitti...

Kyl on H-Y-V-V-Ä-Ä!!! Ja hienoo! Saat tehdä toistekin :-D

Hanna kirjoitti...

Kiitos Lyde =o)

Lellu: Ehdottomasti haluun sen reseptin!! Mulla on nyt draivi päällä ;o)

MinnaN: Hyvä että maistui. Etkä ole onneksi ainakaan vielä saanut ripulia... hih ;oD

Mari kirjoitti...

Oho! Valoit muhun uskoa. Laitankin jo heti tänään juuren tulemaan :)

Hanna kirjoitti...

Mari: Sä onnistut ihan varmasti!!! =o)

Aikku kirjoitti...

Eläköön! Eläköön! Eläköön!

Huusin kyllä äänettömästi, kun olen just yliopiston kirjastossa...

Hanna kirjoitti...

Aikku: hih, ymmärrän täysin ;o), niin, ja mini-aallot voi tehdä salaa vaikka sylissä...

satujii kirjoitti...

EKÄKÖÖN - ELÄKÖÖN - ELÄKÖÖN! Onnittelut, ja tämän jälkeen ei enää kaupan mauton mössöleipä maistu!

Altocumulus kirjoitti...

Jee, aaltoja täältä suunnalta! Oli varmasti herkullista. :)

Anonyymi kirjoitti...

Huippua Hurja-Hanna-Hapanleipä! Hianoo!!!

Tytti

Laura-Leena kirjoitti...

Mauahtavaa! Näyttää niiiiiin hyvältä!!

Hanna kirjoitti...

Satujii: Kaupan luomuruisleipä on kyllä sika-hyvää, mutta ainakin osan ruisleivästä leivon kyllä itse =o)

Altocumulus: Oli herkullista ja muhevaa =o)

Tänks Tytti ;oD

Kiitos Laura-Leena =o)

Emma kirjoitti...

Olipas urakka, ja leipuri onkin varsin onnellisen oloinen :D

Unknown kirjoitti...

Eläköön! Jännittävä tuo juuri, eikö siitä todella jää taatelinmakua leipään? Minullakin olisi yksi hapanruisleivän resepti, helppo, mutta kärsivällisen leipoja, jota voisin tarjota, kunhan joskus taas näemme.

Etana kirjoitti...

Mummoni leipoi ruisleipää ja muistan vieläkin sen ihanan maun! Eksyin blogiisi ja heti ekana näin tuon leipäohjeen, oitis liityin lukijaksesi. Aaltoja siis ja mielelläni luen lisää kokeiluistasi : )

Hanna kirjoitti...

Näin on Emma =o)

Distant Knitter: Ehdottomasti haluan reseptin =o)

Tervetuloa Etana. Täällä värkätään kaikenlaista aina inspiraation mukaan. Ja jos inspiraatio on hukassa, niin sitten ei värkätä mitään ;oD

nätti rätti kirjoitti...

Innostuksesi tarttuu... Jospa minäkin. Olen nyt kolmisen kuukautta ollut ostoleivänsyönti- ja ostolakossa yhden naisen mielenosoituksena nykyisten leipomoleipien maulle ja koostumukselle. Leivon paljon, mutta pääasiassa erilaisia sämpylöitä ja helppoja leipiä. Mutta pitäisiköhän minunkin ihan perehtyä asiaan tarkemmin? Tässähän innostuu... kiitos kirjavinkistä!

Hanna kirjoitti...

nätti rätti: Kokeile ihmeessä!! =o)

ullapulla kirjoitti...

oih, noi leivät näyttää kyllä tosi herrkullisilta! Jospas minäkin joskus uskaltautuisin leipomaan leipää, äiti teki aikoinaan älyttömän hyvää ruisleipää. :)

ps. nyt ku löysin sun blogin niin on kyllä ihan pakko tilata tää tuonne syötteisiin :D

Hanna kirjoitti...

ullapulla: Olen jo kolme kertaa leiponut ruishapanleipää ja joka kerta onnistunut loistavasti, jippiii. Ja kiva juttu, jos löydät täältä ideoita omiin värkkäilyhin =o)