Tahko MTB: elämäni eka maastopyörätapahtuma

Lähdin jäykissä ja pelonsekaisissa tunnelmissa elämäni ekaan maastopyörätapahtumaan Tahko MTB:lle yhdessä veljeni ja hänen vaimonsa kanssa. Pitää varmaan mainita, että ennen tätä olin istunut maastopyörän selässä vain kerran (testiajoa kotikaduilla noin 20 minuutin verran). Ei siis ihme, että edellisenä yönä näin painajaisia! Osallistuimme lyhyimmälle matkalle (25 km) ja lähdimme "sunnuntai-ajelu"-menttaliteetillä.

Rataprofiili oli suhteellisen haastava, mutta ajettavissa. Paitsi välillä oli pakko taluttaa. Takana alhaalla pilkottaa pitkospuut. Täytyy varmaan mainita, että etupyörä tippui pitkospuilta ja tipuin ahteri edellä suohon. Olipahan pehmeä alusta, tosin pohkeessa on nyt pari mustelmaa ja ruhjetta. Tämän nousun jälkeen alkaa yksi haastavimmista osuuksista: "Nyt ajetaan Tahkon 20 km kuntohiihtoreitin pohjaa. Kyseessä ei ole joka kaupungista löytyvä hiekka- tai purupohjainen hiihtobaanan pohja, vaan aikanaan katepillarilla metsään tehty kumpuileva väylä. Väylällä menee polku, joka on kuivalla kelillä upea ajaa. Märemmissä olosuhteissa ajaminen muuttuu suhteellisen paljon haastavammaksi, sillä polulla on runsaasti liukkaita kiviä." Jep, niitä oli... ja taisi päästä pari kirosanaakin...

Huipulla oli kyllä upeat maisemat. Tarkoituksena ei ollutkaan tavoitella mitään aikaa. Ainostaan nauttia tunnelmasta, upeista maisemista, ottaa paljon kuvia ja päästä ehjänä maaliin.

Tässä El Grande on melkein noustu. Puuskututtaa, eikä puhettakaan polkemisesta. El Grandesta sanotaan näin: "El Grandea ajetaan reilun kilometrin siirtymä loivaan alamäkeen hiekkatietä pitkin. Nousu alkaa nopeapintaista polkupohjaa pitkin, joka pikkuhiljaa muuttuu haastavammaksi. Mäki jyrkkenee ja polkupohja muuttuu teknisemmäksi. Ja aina, kun luulet nousun päättyvän, niin mutkan takaa näkyy vaan lisää nousua. Mutta kaikki hyvä päättyy aikanaan."

Tiedä siitä hyvän päättymisestä. "Noutaja" ei saanut meitä ainakaan vielä tänä vuonna. Pyyhälsimme sukkelasti ohi!!

Ja sitten vielä se kaikkein viimeisin koetinkivi. Näin järjestäjä kirjoittaa: "Kun näkökenttään osuu Tahkon rinteiden tuolihissin yläasema, voit onnitella itseäsi siitä, että olet selättänyt kaikki Tahko MTB:n nousut. Maaliin on matkaa noin kolme kilometriä, jonka viimeinen haaste on päästä ehjänä Tahkon päältä alas. Lasku on pituudeltaan 1,2 km ja laskua kertyy 150 m, keskijyrkkyyden ollessa huimat 11,8 %. Nyt on maltti ja jarrut tarpeen. Turhia riskejä ei kannata ottaa. Tässä laskussa monella ongelmaksi muodostuvat kramppailevat käsivarret ja sormet." Tässä Kari laskee jyrkintä kohtaa, me Paulan kanssa päätimme taluttaa pyörät pahimman läpi.

Hieman tämän kuvan ottamisen jälkeen Paulalla tökkäsi etupyörä kiveen ja hän lensi sarvien yli. Onneksi kuitenkin tämähdys tapahtui nurmen puolelle eikä ajoradalle, jossa hurjimmat reikäpäät puottelivat aivan järkyttävää vauhtia alas.

Ja kaikki ahertaminen aina palkitaan. Tai ainakin me saimme mahtavan onnistumisen elämyksen ja pullolliset tehojuomaa =o)

Netto ajoaika oli 2:28 ja keskinopeus 9,7 km/h. Virallisen ajanoton mukaan aikaa kului 3:10:45, eli nautiskeluun (kuvaamiseen/tankkaamiseen/maisemien ihmettelyyn/huippu-ajajien väistelyyn) tärvääntyi reilu 40 minuuttia. Tahko MTB -tapahtuma saa kyllä täyskympin! Kaikki toimi kuin rasvattu. Myöskin oma kalusto (veljeni perheen täysjousitetut maasturit). Ja kelikin oli ihan mieletön!! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan =o)