Leppoisaa ja ihanaa uutta vuotta kaikille blogissani piipahtaville =o)
perjantai, 31. joulukuuta 2010
Uudenvuodenlupaus vuodelle 2011
Tein vuoden viimeisen päivän kunniaksi inventaarion lankakätköilleni (se olohuoneen arkkupöytä) ja järkytyin. Minulla on ihan liikaa lankaa (enkä edes kuvannut jämälankoja, joita on myös kohtuullisen iso kasa). Lankavarastoni on pienennyttävä järkevämpään määrään ja siksipä tein uudenvuodenlupauksen: neulon vuonna 2011 ainoastaan lankavarastostani! Eikä minulla ole lupa ostaa uusia lankoja ennen kuin varasto on puolittunut!! Huh, huh, mitähän menin lupaamaan...
Tunnisteet:
neuletyöt
lauantai, 18. joulukuuta 2010
Fazerin sinisiä pipareita
Jouluna on kiva värkätä leivonnaisten kanssa, mutta huomaan olevani kuitenkin aika laiska. En millään viitsisi kuluttaa hirveäasti aikaa tarkkaan koristelutyöhön, kun kuitenkin suussa se työn jälki tuhoutuu hetkessä.
Laiskana leipojana ostin kaupasta valmiin taikinan, vaikka omia piparireseptejä olisi vino pino. Kaupan taikinat vaan kauliutuvat niin helposti eivätkä tartu pöytään kiinni.
Ei nämä maailman kauneimpia pipareita ole eikä tarvitse ollakkaan. Maku on tärkeämpi. Fazerin sininen sopii kuorrutteena oikein hyvin. Pojat eivät vaan osanneet sanoa kummat maistuvat paremmille, nämä vai alkuperäiset tomusokerikuorrutteiset.
Tunnisteet:
joulu
maanantai, 13. joulukuuta 2010
SYTYCK: maratoonarit sujahtivat Broadwayn ohi
Kaikki maratoonarit on saatu onnellisesti maaliin.
Näiden sukkien kanssa meinasi homma mennä ultrajuoksun puolelle. Olin muka tekemässä sukkia itselleni. Koon piti olla 38-39, mutta kun sain ekan sukan valmiiksi ja höyrytetyksi, niin sukka olikin kokoa 40-41. En edes harkinnut purkamista. No, ei huolta. Ystävättäreni saa nämä lahjaksi.
Opin tekemään walesilaisen kantapään.
Tunnisteet:
neuletyöt
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









