tiistai, 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyysmaratonia ihmettelemässä

Tuolla lumipyryssä minunkin olisi pitänyt tänään puolimaraton juosta, ellei se perhanan plantaarifascia olisi alkanut vaivaamaan pari kuukautta sitten. Välillä jalkapohja on parempana, mutta sitten se taas suuttuu jostain.


Täytyy nyt vaan pysytellä kannustusjoukoissa ja parannella jalkavaiva rauhassa maltillisin harjoittein.


Marraskuussa kävin juoksemassa Kuopiohallissa laktaattitestit. Tässä helvetin epätarkassa utuisessa kuvassa vedän jäniksen perässä viimeistä kilometriä maksimisykkeellä. Vauhti on niin kova, että veri maistuu suussa eikä valokuvaan meinaa ehtiä. Maratontreenaus alkoi tällä viikolla pienryhmävalmennuksessa. Nyt pitää edetä tosi maltillisesti, jotta jalka paranee.



Puoli vuotta plantaarifascian paranemiseen tulee oletettavasti menemään, kunhan vaan jaksan vaivaa hoitaa. Venyttelyjen, tukipohjallisen käytön, jääpalahoitojen ja golfpallohieronnan lisäksi nukun joka yö yötuki jalassa.


Tilasin Italiasta Vibramin Fivefingers tossut. Käytän niitä circuitissa, yogassa ja juoksumatolla. Haluan antaa jalalle erilaisia ärsykkeitä ja samalla vahvistaa jalan lihaksia.


Surffailin myös youtubesta kinesioteippausohjeita plantaarifascian hoitoon. Kaikki temput täytyy yrittää tehdä, jotta pirullinen vaiva katoaa pikaisesti. Jahas, täytyypä lähteä sauvakävelylenkille kokeilemaan jalan kuntoa.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille =o)

9 kommenttia:

KESÄN LAPSI - MINNA kirjoitti...

Harmi, että jalkasi vaivaa etkä päässyt puolimaratonille. Toivon, että jalka tulee kuntoon pian! Hyvää itsenäisyyspäivää :O)

Tiina kirjoitti...

Voi ryökäle, tuota vaivaa! Toivottavasti kaikki sun hoitokeinot tepsii ja pääset kunnolla reenailemaan.

Hanna kirjoitti...

Kiitos Minna ja Tiina. Eilen vesijuoksin tunnin Lippumäessä. Täytyy lisätä korvaavia harjoitteita, niin sekin ehkä auttaa asiaa =o)

Ellis kirjoitti...

Voi harmitus, kaikenlaisia vaivoja sitä pitääkin tulla...
Toivotaan, että saat jalkasi pian kuntoon. Kyllä luulisi, että muunlainen liikkuminen edesauttaa paranemista.
Kivaa joulun odotusta sinne kuitenkin :))

Hanna kirjoitti...

Samoin sinulle Ellis =o)

nätti rätti kirjoitti...

Tuollahan se minunkin ukkokultani juoksi ja taisi muuten päästä p-pallillekin! Mutta minäpäs en tällä kertaa ollut edes kannustusjoukoissa -kuin telepaattisesti kotoa käsin. Hurja oli kuulemma keli!

Harmi tuo sun jalkavaivasi!

Hanna kirjoitti...

nätti rätti: Katsojan kannalta keli parani aika pikaisesti, kun lumipyry kaikkosi, mutta tien pinnat meni tosi liukkaiksi ja juoksijoiden jaloille oli varmasti rankkaa, jos ei ollut nastalenkkareita. Ehkä minäkin ensi vuonna yritän uudestaan =o)

ArualMaria kirjoitti...

Voi harmi sun jalkavaivaa! Mulla on kans tuollaiset five-fingersit (tosin ostin ihan Maaningalta Forte-Sportista :)) ja ne on olleet ehdottoman hyvät polvivaivaiselle. Nyt talvella niillä tosin ei voi ulkona juosta, mutta kesällä niillä mentiin niin kaupungilla kuin metsälenkilläkin.

Hanna kirjoitti...

ArualMaria: Olen tykänny omistani kans tosi paljon. Keväällä pitää sit kokeilla niitä ulkona tuossa Leväsen lammella =o)